Osa 1 - Uudenlainen alku

Heather Adramsin tarina: ja monen muun.

Heather teki taas kerran pitkää työpäivää ravintolan edustalla. Akrobaatin urassa vaikeutena oli se, että piti aloittaa ihan pohjalta. Heatherilla ei ollut muuta toivoa kuin tehdä töitä ahkerasti ja toivoa että  vielä jossain vaiheessa hän saisi itse päättää työpäiviensä pituuden, eikä tarvitsisi aina jatkaa auringonlaskuun saakka.

Heather kiitti pientä yleisöään kumartamalla, otti pienen rahamäärän lasipurkista ja lähti kävelemään kotia kohti.

"Miksi jokainen minun yleisössäni on aina tuollainen pihi miljonääri tai köyhä opiskelija?!" Heather ajatteli turhautuneesti. Totta kyllä, kaupunki maksoi hieman stipendirahaa joka viikko, mutta siitä riitti vain ruokaan ja laskuihin. Jos halusi saada jotain ylimääräistä piti itse tienata rahaa.

"Ai että kun on ihana, joskus vain olla", Heather mietti tyytyväisenä. Kerrostalon ylimmässä kerroksessa oli paljon huonoja puolia, mutta yhtenä hyvänä puolena oli kyllä ehdottomasti se, että sai olla rauhassa. Vain kerran joku oli tullut pimpottamaan ja sekin oli ollut vain lähetti joka toimitti miimikon vaatteet.

"Ai niin se ruoka!" Heather kirosi mielessään. Kello oli jo paljon, mutta Heather ei pystynyt nukahtamaan tyhjällä vatsalla.

"Mmmh... Olen tainut kehittyä sitten yläkoulun kotitalouden tuntien, nyt tämä ei edes haise palaneelle", Heather totesi iloisena.

Vaikka kello oli jo yli kymmenen, ei Heather voinut vielä mennä nukkumaan. Sitä paitsi, pieni urheilu auttaisi nukkumaan paremmin: Heather järkeili mielessään.

Heather oli saanut pienestä kodistaan yllättävän kotoisan vaikkakin hän yhä harmitteli, että ei taloon saanut mahtumaan kuin pienen liikuntatelineen. Punaiset hiukset olivat tiukalla nutturalla, mutta silti pienen hiuskiehkuran oli jotenkin onnistunut karata nutturasta. "Hmh", Heather tuhahti ja pyyhkäisi hiuskiehkuran silmiensä edestä. Hänen ei olisi pitänyt tehdä niin koska nyt Heather tömähti maahan kivuliaasti. "Ehkä tämä on nyt tältä illalta ohi..." hän sanoi.

Heather istui sängyn reunalle ja katsoi ikkunasta ulos. "Kaunista..." Heather sanoi jo todella väsyneellä äänellä.

Ei kulunut kauankaan, kun hiljaisesta talosta kuului vain tuhinaa, merkiksi siitä, että sen ainoa asukas oli nukahtanut.

"Miksi menin unohtamaan sen pikkuisen keikkani puistossa?!" Heather murahteli aikaisin aamulla. Ei hänellä muuten olisi ollut hätää, mutta tämä kyseinen puisto oli kaupungin toisella puolella, joten hänen piti ehtiä metroon joka lähtisi kymmenen minuutin päästä.

Hiljaisella tiellä ei liikkunut kuin punahiuksinen tyttö. Hänen  kapeat korkonsa kopisivat asfaltilla samalla kuin ilma synkkeni synkkenemistään.

Tavallaan miimikon työ sopikin Heatherille. Hän ei ollut ollut koskaan puhujatyyppiä eikä miimikkona sitä juurikaan joutunut tekemään.

Ilta alkoi jo hämärtymään ja Heather päätti lopettaa työt. Tänään oli ollut tavallista enemmän anteliasta porukkaa ja hän oli saanut kokoon reilun satasen. Ei sillä paljoa tehnyt, mutta oli sentään varaa käydä ulkonakin syömässä tai ostaa vaikka kunnon hieronnan.

"Hei oletko sinä Heather Adrams?" omituisen näköinen mies tuli kysymään Heatherilta, keskeyttäen samalla hänen mietteensä. "Kyllä, miten niin?" Heather kysyi kummastuneella äänellä, hieman vaivautuneen oloisena. Ei hänen faninsa koskaan olleet tulleet juttelemaan, jos niitä edes oli lainkaan.

"Olen Marco. Marco Garnus. Ja tuota, minusta sinä olet todella taitava miimikko", Marco kehui Heatheria.

Marco otti Heatherin kädestä kiinni ja kuiskasi tämän korvaan: "Tulisit käymään luonani". "Kuule Marco, minä olen töissä enkä minä voi suostua tällaiseen", Heather sanoi rauhallisella mutta tiukalla äänellä.

"Siirry sitten vapaa-ajalle", Marco tai kuka tämä omituinen mies olikaan, kähisi.

Heather ei pitänyt tilanteesta enää ollenkaan. Marco otti hänen kädestä kiinni ja puristi siitä kovaa. Niin kovaa, että Heatherilla tippui kyynel silmästä.

***
EXTRAKUVA:

Well, well. Kuolema tuli tosiaan kylään (hahhaa te ette saa koskaan tietää kuka kuoli!! :P) ja istahti sen jälkeen tietokoneelle...

LUKIJAN MIELIPITEITÄ:

Ensinnäkin, mä oon tähän ihan tyytyväinen. Tiedän että en oo todellakaan parhain tarinoitsija tai kirjoittaja, mutta niinkuin sanotaan: tekemällä oppii. Ja kyllä te jotka olette lukeneet tekstejäni Rainbowin aikoihin, tiedätte myös että olen kehittynyt.

Yleensä tällaiset haastetarinat aloitetaan just sellasella, esitellään talo huonosti tehdyn juonen kanssa, mutta mä en pyrkiny siihen, vaan siihen että päästäisiin heti juoneen.

Sitä mä muuten myös mietin että eikö kielteisen olla-verbin yksikön kolmannen persoonan pluskvamperfekti olekkin hän ei ollut ollut?

Missä voin parantaa? (mikä oli huonoa. :P)

Mikä oli hyvää?

Mä kiitän ja kumarran ja päästän (pakotan) teidät kommentoimaan. :)